kulttuuri

Hamina Tattoo jätti merkittävät taloudelliset jäljet

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Hamina Tattoo -tapahtuman kävijätutkimuksen mukaan tapahtuma keräsi yli 100 000 kävijää ja sen taloudelliset vaikutukset olivat noin 8 miljoonaa euroa.

Hamina Tattoo järjestettiin 27.7.–1.8.2026, ja järjestäjän arvion mukaan viikon aikana tapahtumassa kävi yhteensä 109 550 ihmistä. Tapahtuman teemana oli Itämeri, ja ohjelmistoon kuuluivat muun muassa Marssishow-näytökset, puistokonsertit sekä Tattoo Jazz -illat.

Tapahtumasta toteitetun kävijätutkimuksen mukaan osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä. Järjestäjän mukaan 93 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä tapahtumaan, ja 95 prosenttia ilmoitti tullevansa uudelleen. Tapahtuma houkutteli sekä kanta-asiakkaita että uusia kävijöitä.

Tapahtuman taloudelliset vaikutukset olivat merkittävät. Kävijä käytti tapahtuman aikana keskimäärin 129,90 euroa ja tapahtuman ulkopuolella muualla Haminassa 98 euroa. Kokonaisvaikutukset olivat noin 8 miljoonaa euroa, joista noin 5 miljoonaa euroa tuli alueen ulkopuolelta.

Kyselyn mukaan tapahtuma paransi mielikuvaa Haminasta vierailukohteena. Muualta tulleista 81 prosenttia totesi tapahtumakäynnin parantaneen mielikuvaa kaupungista. Tapahtuman toiminnanjohtaja Tiina Salonen kertoo tapahtuman olevan tärkeä Haminan vetovoimalle ja asukkaiden mielikuvalle omasta asuinpaikkakunnastaan.

Avainsanat
kulttuuri tapahtumat Hamina talous